Sivut

lauantai 11. toukokuuta 2013

"Ei mitään ajatusta, ei mitään juonta"

Niinpä niin. Samaa huttua kuin aina ennenkin. Vaasan Palloseura kävi helatorstaina jälleen poimimassa pisteet Harjulta JJK:n kotipesästä. Olli Huttusen valmentaman joukkueen pelitapa oli taas kerran myrkkyä aneemisesti pelanneille isännille.
Tyytyväinen Huttunen
Edelliskierroksen vierasottelussa Turussa TPS:ää vastaan peliä lähes mielin määrin hallinneen, mutta silti maalin tappion kärsineen JJK:n lähtökohtien piti olla kunnossa. Peli oli löytämässä uomansa. Näin ainakin piti olla.
Vielä kapteeni Korhosta hymyilyttää
Jukka-Pekka Tuomasen juhlapeli, 200. Veikkausliigaottelu
VPS aloitti vahvasti ja vei peliä ensimmäisen kymmenminuuttisen ennen kuin JJK heräsi. Tämän jälkeen peli tasaantui ja palloa potkittiin tasapaksusti koko ensimmäisen puoliajan loppuun asti.

JJK:n hyökkäyspelin rakentelu ontui alusta lähtien vaasalaisvieraiden prässätessä. Prässi ei ollut erityisen kovaa, mutta riittävän ylhäällä pidettynä se sotki avauspelin. Avaussyöttöjen surkea laatu johti siihen, ettei hommasta tullut mitään. Epätasaisella kentällä lyhyet syötöt karkailivat, ja pitkät avaukset puolestaan roiskittiin summittaisesti kohti yksinäistä hyökkääjää. Babatunde Wusu jäi kärjessä VPS:n kookkaiden toppareiden puristukseen, eikä pystynyt näitä roiskaisuja ottamaan haltuun.
"Näin konttaa meidän JJK"
Ville Koskimaa hoitaa, Wusu jää toiseksi
Ville Koskimaa hoitaa jälleen
Kari Martosen johtaman JJK-kettulauma puskiessa härkäpäisen yksitoikkoisesti joko keskeltä pitkin palloin tai oikeata laitaa pitkin Mikko Mannisen kuljetuksin ei VPS:llä ollut hätäpäivää. Ville Koskimaa ja Karsten Smith hoitivat puolustuksen keskustassa ilmapallot helposti. Maata pitkin pelattaessa miehille sentään saatiin annetuksi painetta, mutta Wusu ja häntä hetkittäin hyökkäyksessä tukeneet Patrick Poutiainen ja Mikko Innanen eivät näitä tilanteita pystyneet hyödyntämään. Mannisen kuljettaessa palloa puolestaan joukkuetovereiden liike ei riittänyt, tilanteet kuivuivat kokoon.
Manninen vie, joukkuetoverit seuraavat katseella
Vasemman laidan käyttö unohtui JJK:lta avausjaksolla lähes kokonaan. Aiemmin hyvin yhteen pelanneiden Benno Hanslianin ja Innasen kautta edettiin vain pariin otteeseen. Hanslianin keskitys puolen tunnin kohdalla oli karata maalin yläkulmaan, mutta Janne Henriksson vieraiden maalissa oli hereillä ja pystyi venyttämään kätensä pallon tielle.
Hanslianin keskitys ei yllätä Henrikssonia
Toisen jakson avausvartti oli vihdoin vahvaa JJK:n hallintaa. Vaihdosta tullut Jani Virtanen toi peliin uuden vaihteen ja näytti siltä, että maalin syntyminen on vain ajan kysymys. JJK painoi pelin tiukasti vieraiden alueelle, mutta ratkaisut jäivät tekemättä. Palloa pumpattiin keskelle ja Wusua haettiin edelleen. Koskimaa voitti keskinäisen painin ja vei pääpallot, usein Wusun niskaan kiiveten. Näytti olevan vain ajan kysymys, milloin päätuomari Ville Nevalainen viheltää JJK:lle pilkun, tai toisaalta, nostaa Wusulle keltaisen kortin näyttävästä kaatumisesta. Kumpaakaan ei tullut. Kuten ei muutakaan tulosta.
Jani Virtanen piristi peliä
Janne Henriksson hoitaa
VPS-puolustus selvittää kulmapotkutilanteen, taas kerran
Vähitellen VPS pääsi peliin mukaan ja hyökkäsi selvästi järkevämmin. Pallo pelattiin nopeasti ylös,  useimmiten vastahyökkäykset lähtivät Sebastian Strandvallin oikeaa laitaa pitkin. Strandvallin vahva esitys tuottikin tulosta reilu vartti ennen loppua, kun mies pääsi keskittämään maalin eteen aivan vapaaksi unohtuneelle vaihtomies Jordan Seabrookille. Seabrook puski pallon sisään, ottelun ainoa maali oli syntynyt.
Sebastian Strandvall jälleen vauhdissa
Jordan Seabrook oli vaikea pidettävä
JJK:n roiskiessa palloa epätoivoisesti kohti Koskimaa-Smith -parivaljakon päitä vieraat onnistuivat käynnistämään vaarallisia vastahyökkäyksiä ottelun loppua kohti. Lisämaaleja ei kuitenkaan enää syntynyt.

Martosen vaihtoehdot olivat vähissä. Virtasen kentälletulon jälkeinen alkukiihdytys riitti vartin, minkä jälkeen vaasalaiset tiivistivät otettaan ja pääsivät mukaan peliin. Kapealta vaihtopenkiltä ei löytynyt enää uutta vaihdetta, ja kun Benno Hanslian oli joutunut vaihtoon jo ennen vieraiden maalia, mahdollisuudet vasemman laidan nousuihin olivat tyrehtyneet entisestään. Hanslian sai kovan tällin alavatsaansa Jarno Parikan lapikkaasta tämän yrittäessä maalintekoa, ensin kenkä osui palloon, sitten Hanslianiin.
Nyt tekee kipeää - Benno Hanslian irvistää vaihtoon
Kehno pelinrakentelu ei mene Harjun vakosametin piikkiin, vaan JJK oli täysin hukassa. VPS pystyi hyydyttämään JJK:n pelin kuten useasti ennenkin, ja kuten useasti ennenkin, iskemään voittoon tarvittavan maalin. Tämäkään ei lopulta ollut mikään yllätys. Tylsää, mutta tarkkaa peliä pelaava Huttusen jengi osasi hommansa.

Toki, jos JJK olisi pelissä jollain ilveellä ensimmäisen maalin pystynyt tekemään, olisi lopputulos hyvinkin voinut olla kotijoukkueelle suotuisa eli voitto. Sellaisessa tapauksessa tämä esitys olisi huonoudestaan huolimatta kruunattu taisteluvoitoksi. Tällä kertaa taisteluvoiton vei taas naapuri.
Tyytyväinen Jordan Seabrook
Valmentajien pelinjälkeiset kommentit kuvasivat hyvin tunnelmia. Olli Huttunen oli tyytyväinen omiinsa: "Olosuhteet olivat vaativat. (Peli) ei ollut parasta mihin pystytään, mutta ei anneta vastustajalle maalipaikkoja. Tasapainoinen esitys." Ei se VPS:n parhaalta missään tapauksessa näyttänytkään, mutta se riitti hyvin tällä kertaa.

Martonen puolestaan oli pettynyt suoritukseen. "Meidän hyökkäyspelissä ei ollut mitään ajatusta, ei mitään juonta. Sitä kautta ei saatu myöskään maalipaikkoja. Pallollinen peli jäi aika heikoksi."

Sekä JJK:n selvästi paras pelaaja Patrick Poutiainen että Martonen uskoivat lääkkeiden löytyvän harjoituskentän puolelta. Siellä pallon pussiin laittamista on harjoiteltava. Ja paljon on harjoittelemista, ainakin viimeisimpien pelien perusteella.

Kapealla ringillä kauteen lähteneen JJK:n hyvin sujunut talvikausi on taittunut loukkaantumisten myötä ja peli yskii, kun useita avainpelaajia on poissa. Antto Hilska toipuu jalkaleikkauksesta ja on vielä pitkään sivussa. Eero Kortetta odotellaan liigapeleihin mukaan edelleen, Martosen mukaan "päivä kerrallaan mennään". Maalitykiksi povatttu Eero Markkanen loukkasi reitensä avausottelussa Maarianhaminassa, paluuta odotellaan ilmeisesti kesä-heinäkuussa.

Janne Sakselan läpimurtokausi ei päässyt käyntiin lainkaan. Muista vammoista toivuttuaan mies teloi polvensa harjoituksissa ennen ensimmäistäkään peliä. Eturistisidevamma vaatii leikkauksen ja pitkän kuntoutuksen. Ehkä sitten ensi kaudella.
Janne Saksela, kausi ohi ennen kuin alkoikaan
VPS-ottelun tauolla JJK esitteli uutena pelaajana Englannista palanneen 18-vuotiaan Robert Taylorin. Oma kasvatti palasi parin vuoden reissun jälkeen takaisin Harjulle. Peliaikaakin keskikenttäpelaajalle lienee luvassa, kun Martonen hakee peliin tehoja.
Robert Taylor, Veikkausliigan nuorin paluumuuttaja?
Martonen ei Taylorista "messiasta" odota, vaan "Roope tulee kasvamaan tulevaisuutta varten". Toivottavasti pallollisesti taitava nuorimies kuitenkin tuo jotain uutta JJK:n pallolliseen peliin, järkeä ja aktiivista taistelua kaivataan. VPS-peli oli pettymys, lähellä pohjanoteerausta hyökkäyssuuntaan. Toivottavasti syvemmälle ei enää päästä.

2 kommenttia:

  1. Puran sisimpääni: Miten tähän on tultu?JJK ottamassa RoPS:lta! kuokkaan ja kunnolla,nyt 3-0.
    Kapea rinki,yllätys,yllätys,loukkaantumisia mutta kyllä tuosta ryhmästä pitäisi enemmän saada irti.
    En vaadi mitaleita mutta kyllä VPS pitäisi kotona hoitaa ja ei RoPS:lle saa rökäletappiota antaa.
    Joskus mietin että pitikö aikonaan nousta Veikkausliigaan ja tehdä hirveät tappiot joita ei pystytä koskaan hoitamaan?
    Miten ensi kausi? Joukkue leviää ympäriinsä,pudotaanko suosiolla ykköseen ja kasvatetaan omista junnuista uusi joukkue kun ei nykyisillä nimimiehillä päästä mihinkään.
    Martonen,Martonen...en tiedä,olen surullinen,niin surullinen.

    VastaaPoista
  2. Käsittämätöntähän tuo on, varsinkin kun liigacupissa näytti peli löytävän uomansa. Ihan selvästi peli on täysin takalukossa, ja kun ensimmäistäkään onnistumista ei näytä tulevan ja vastustaja kuittaa, päät painuvat. Järki hukkuu, kun takaa-ajajiksi jäädään. Aivan samaan tapaan mennään kuin viime kauden alussa. Ja kun vielä tuolla kapealla miehistöllä joudutaan operoimaan (käytössä 3 topparia, 3 laitapakkia, 1 kärki), kuormittuu porukka rankasti. Vaikeata on.

    Olet oikeassa siinä, että tuosta vajaalukuisestakin materiaalista pitäisi saada enemmän irti. Toki VPS on aina ollut JJK:lle todella paha vastus, Huttusen organisoimaa puolustusta vastaan on todella vaikea pelata. Rovaniemen tulos (4-0) oli aivan järkyttävä.

    Itse uskon siihen, että takalukko vielä aukeaa ja aletaan ajaa takaa edellä karkuun meneviä. Toivottavasti takamatkaa ei tule liikaa.

    Kärsivällisyyttä tarvitaan ja martsipalloa pitää nyt säätää suoraviivaisempaan suuntaan ja saada se ensimmäinen onnistuminen = maali. Samalla noihin ohuen miehityksen pelipaikkoihin pitäisi pystyä kartoittamaan apuja, toivottavasti jostain sellaisia löytyy.

    VastaaPoista