Tämän päivän sanomalehti Keskisuomalaista avatessa sai avata silmänsä ammolleen. Perjantaiaamun lehden täytteeksi oli toimittaja Ilkka Kulmala kääräissyt kokosivun jutun jalkapallokannattajista. "Väkivallalle ei, rasismille ei" -juttua varten oli haastateltu muutamaa Harjun Pojiksi tunnistettua JJK:n kannattajaa.
Itsekin haastateltujen joukossa olleena tekee mieli jatkaa aiheesta hetki ja jopa kommentoida vähän vaikkapa vain lennosta.
Hienoa, että kannattajaryhmä on päässyt esille, eikä jutun sävykään tällä kertaa ole negatiivinen. Päinvastoin, haastateltujen ääni kuuluu ja toimittaja on lähestynyt aihetta asiallisesti. Näin, vaikka alkuperäinen sysäys jutuntekoon olikin lähtenyt tämän kevään pelien yhteydessä tapahtuneista perseilyistä futiskatsomoissa.
Toimittaja haki haastatteluissa selkeätä yhteistä statementiä Harjun Pojilta, mutta sellaista ei varmastikaan löydy kovinkaan monelta kotimaiselta kannattajaryhmältä. Nämä ryhmät kun ovat "epämääräisiä" joukkoja, jotka kerääntyvät yhteen itselleen tärkeiden asioiden ympärillä. Ja kun itselle tärkeästä asiasta tulee yhteinen, joukko kasvaa. Harvalla ryhmällä kuitenkaan on mitään jäsenluetteloita, kirjoitetuista säännöistä puhumattakaan. Yhdistys-, ompelukerho- ja seurakuntatoiminta ovat sitten erikseen.
Kuten jutusta selkeästi tulee ilmi, haastatellut tuomitsevat rasismin ja etenkin kaiken sivullisiin kohdistuvan väkivallan. Se, mitä kenties tapahtuu kiihkeissä tunnelmissa yksittäisten henkilöiden välillä, jotka hakevat yhteisestä aloitteesta kukkotappelua keskenään, on vähän eri asia. Yksittäisten henkilöiden touhuiluihin on vaikeampi lähteä jakamaan neuvoja ja jeesustelemaan. Vaikka ne sitten miten tyhmiä ja vastenmielisiä olisivatkin. Jokaisella on vastuu itsestään.
Näitä kukkotappeluita ja kasvussaan keskenjääneiden mittelöitä sattuu arkielämässä muuallakin, niin nakkikiskan edustalla kuin taksijonossakin. Niistä ei numeroa tehdä siinä mittakaavassa kuin valitettavasti futismatsin (tai kiekko-) liepeillä esiin nostetaan. Ja kun etenkin futiksen ympärillä otsikoihin nousee pienenkin järjestyshäiriön tapahtuessa se iso paha "HULIGANISMI". Jotain suhteellisuudentajua näihin kaipaisi. Ei silti, eivät ne millään lailla palvele lajien etuja, eivätkä kannattajakunnankaan. Kunnia vaan menee, vaikka maine kasvaisikin.
Fanit vai kannattajat
Se vähän Kulmalan stooria lukiessa harmittaa, että vähän näyttävät olevan toimittajalla "oikeinkannattajan" näkökulmasta termit omanlaisiaan. Fanitus ja kannattaminen menevät iloisesti sekaisin. Kulmalan fiksaatio käyttää joka käänteessä termiä "fani" särähtää, ja haastatteluissa mukana olleet saivatkin terminologiaa säädettyä pääjutussa kannattamisen suuntaan. Sillä siitä tässä enemmän on kysymys.
Oikeinkannattajan käsitemaailmassa kannattaminen ulottuu paljon syvemmälle kuin pelkkä "fanitus", joka helposti on pintapuolisempaa, sattumanvaraisempaa. Kannattajat elävät mukana kannattamansa seuran arjessa, ainakin mitä Harjun Poikiin tulee. Talkootyöt, vierasmatkojen järjestäminen muillekin kuin intomielisimmille sekä yhteiselo joukkueen kanssa ovat rakentaneet läheisyyttä, kannattajat ja seura pelaajineen ja työntekijöineen ovat yhtä perhettä.
Sivun alareunan kommentissaan Kulmala uppoaa sitten täysin rakastamansa termin fani, fanitus, fanittaminen syövereihin. Ihan jatkuvaan toistoon ja oikeinkannattajan harmitukseen asti.
Mitä fanitukseen ja kannattamiseen ja niistä käytettävään terminologiaan tulee, korjatkaa ihmeessä, jos olen väärässä. Kuulunhan itsekin tavallaan näihin oikeinkannattajiin.
Toki suurelle yleisölle termit menevät varmasti enemmän päällekkäin ja sekaisin. Eikä tästä sen enempää.
Tärkein viesti sekä Harjun Pojat -jutussa että myös Kulmalan jutun alareunan kommentissa on varmastikin ellei aivan yhtenevä, ainakin samansuuntainen. Kuten juttua varten haastateltu "nimettömänä pysyttelevä nuori mies" toteaa: "Rasismi on noloa ja junttimaista, ja aiheuttaa helvetinmoista myötähäpeää."
Tuo on aika laittamattomasti sanottu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti