![]() |
Ratinan iltavalaistus |
Tampereen iltapäivään ei blogiamme houkutellut kuitenkaan paikallinen Talviklassikko, sillä kaupungissa pelattiin myös kuningaslajia, sitä tosin sisätiloissa. Ratinan stadion piti kuitenkin käydä katsastamassa ennen päivän päätapahtumaa. Ja ihmettelemässä kuvakulmia - päätykatsomosta katselunäkymät ovat varmasti ensiluokkaiset, etenkin huurteisten päätypleksien läpi. Kuin silloin ennen.
![]() |
Talvinen Ratina valmistautuu Talviklassikkoon |
Milloinkahan futiksen puolella pelataan ensimmäinen "kesäklassikko"? Tuossa klassikossa istuttaisiin puupenkeillä, ilman kuppi-istuimia, sään armoilla, tuulen ja sateen piestessä. Vain osa väestä katetuissa katsomossa. Ja ilman kunnon olut- ja hodaritarjoiluja. Ja tanssityttöjä.
Ai niin, niitä kevät-, kesä- ja syysklassikoitahan pelataan Suomessa jatkuvasti. Katsojien olosuhteet ovat edelleen usein kuin silloin ennen, karut. Helsingin ja Turun ulkopuolelta ei juuri nykyaikaisia stadionolosuhteita löydy etsimälläkään. Yleisö nauttii vaatimattomista katsomoista ja vain hieman 60-70-luvun tasoa paremmista oheispalveluista.
Samalla, kun jalkapallokauden pidentäminen herättää jatkuvasti kyselyjä lajin ulkopuolisten taholta, on jääkiekkokauden pidentäminen ollut jo kauan itsestäänselvyys. Parhaillaan kuluvan joulukuun puolivälissäkin luonnonolosuhteet ovat kovin haastavat, eikä kiekkoa juuri pystyttäisi sen alkuperäisessä ympäristössä pelaamaan ongelmitta Tampereella tai sen eteläpuolella. Tänä talvena olosuhteet voisivat olla jalkapalloon sopivammat.
"Jalkapallo ei koskaan saavuta kansainvälistä menestystä, miksi siis yrittää", kuullaan usein ei-jalkapalloihmisten suusta. No, tuskinpa olisi jääkiekkokaan maailmanmestaruuksia tuottanut, ellei aluksi tekojäiden ja sittemmin jäähallien ansiosta pelikausia ja harjoitusolosuhteita olisi pystytty pidentämään radikaalisti.
Satsaaminen jäähalleihin alkoi jo 1970-luvulla, mistä alkoi jääkiekon voittokulku. Yleisö otti lajin omakseen ja se nousi selkeäksi maamme ykköslajiksi. Yli 250 jäähallia kertoo siitä, että lajiin on panostettu aivan eri tavalla kuin muihin. Samalla alunperin ulkolaji on siirretty sisätiloihin ja yleisö saatu viihtymään. Ainakin ylimmällä sarjatasolla.
Ja nyt kun hallit on rakennettu, pitäähän niitä ylläpitää ja kehittää. Viimeksi liigatasolla piti varustaa hallit turvakaukaloin. Ja kas kummaa, rahoitus hoidetaan kunnallisista varoista, ovathan hallitkin useimmiten kunnallisessa omistuksessa.
Kuntien nykyisessä taloustilanteessa ei jalkapallon olosuhteiden kehittämiseen löydy merkittävästi rahaa. Näin eteenpäin voidaan mennä vain vaatimattomin askelin, ja usein seurayhteisöjen kekseliäisyyden kautta. Näin futiksen kesäklassikoita perinteisissä olosuhteissa nähdään ensi kaudellakin viikoittain, ja samoin tulevina kausina. Pitkään. Nautitaan niistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti