Lapsuuden sankarit - Atikin maestrot

Joulupukin kontista löytyi erittäin mieluinen paketti. Se palautti mieleen kaukaiset ajat, jolloin kotimaisen futiksen mustassa aukossa kasvaneelle oikea jalkapallo näyttäytyi lauantai-illan Englannin liigalähetyksissä, Urheiluruudun välähdyksissä, vain satunnaisissa erikoislähetyksissä, ja silloin tällöin radiosta kuulluissa maaotteluselostuksissa.

Kotimainen sarjapalloilu seurattiin pitkälti näistä lähteistä ja tarkkaan luetuista sanomalehtien urheiluosastoista. Siellä vilahtivat usein nimet, jotka palautuivat nyt kovan paketin myötä vahvasti mieleen.

Atik Ismail: Mestaruussarjan Maestrot 1960-1989, kannessa Heikki Suhonen

1970-luvun maalitykki Atik Ismail oli syksyllä 2012 sisuuntunut Palloliiton silloisen huippupalloilun johtajan Petri Jakosen tokaistua: "Suomi ei ole saavuttanut jalkapalloilussa mitään." Mies alkoi pohtia entisten Mestaruussarjan suurten nimien ja Pohjoismaiden mestaruuksia voittaneen A-maajoukkueen ja ulkomailla menestyneiden ammattilaisten keräämistä kansiin. Kai Pahlmanin muistotilaisuus huhtikuussa 2013 oli viimeinen sinetti, Atik päätti kerätä vanhojen mestaruussarjapelureiden tarinat ylös ja saada ne julki.

Mesenaatti -yhteisörahoituspalvelu toimi alustana, ja näin Atik sai tarinoiden keruu- ja kirjoitustyönsä hedelmät julki loppusyksystä. Painokoneet sylkivät ulos Mestaruussarjan Maestrot 1960-1989 -teoksen ja se ehti hyvissä ajoin joulupukin konttiin.

Jo Maestrojen alkumetreillä esiin vyörytetään Pahlman, Juhani Peltonen ja Arto Tolsa. Ehdottoman kovia pelimiehiä, jotka olivat aikansa huippuja. Peltonen ja Tolsa menestyivät myös ammattilaisina, Pahlmankin olisi, jos vain musiikinteoltaan olisi ehtinyt ja viitsinyt lähteä.

Kirjaa lukiessa välähtää pian muistikuva 1970-luvulta: nämä nimet ja miehethän ovat kovin tuttuja jostain muualtakin kuin lehdistä ja Urheiluruudusta. Jopa usean pelaajan kasvot palautuvat jotenkin hämärästi mieleeni, vaikka Atikin teoksessa heidän kuviaan on niukalti.

Keräilykortit! Aikanaanhan keräsin näiden miesten kortteja, lienevätkö olleet purkkakuvia, vai mitä?

Sieltä ovat tuttuja Arvo ja Hannu Lamberg, Raimo Sorvisto, Raimo Saviomaa (valkoisessa paidassaan, jossa suuri sininen 69-logo), Jouko Suomalainen, ja monet muut. Heitä en koskaan pelikentillä katsomosta nähnyt. Kuten en myöskään Lars Näsmania ja monia muita maajoukkuemiehiä, joiden otteita olin radiosta seurannut.

Atik Ismail viimekeväisen Football Landscapes-valokuvanäyttelyn avaajana

Atik vyöryttää tiiviiseen tahtiin esille yli sata Mestaruussarjan maestroa ajalta ennen Veikkausliigan alkua. Kerronta on enimmäkseen tiivistä, mutta joukkoon mahtuu runsaasti maukkaita anekdootteja. Matti "Pastilli" Haahti kertoo lempinimensä synnyn, ja Markku Hyvärinen saamistaan valtavista suosionosoituksista pariisilaisessa teatterissa. Ja paljon muuta mahtuu tähän kirjaan.

Kirja kertoo "ajasta, jolloin jalkapalloa ei otettu liian vakavasti, tosissaan kyllä." Rakkaudella Atik käsittelee omat katsomosta näkemänsä suosikkinsa ennen oman mestaruussarjauransa alkua, ja sen jälkeen kentillä kohtaamansa pelitoverit ja vastustajansa.

Mestaruussarjan aikaan lähes kaikki korkeimman sarjamme pelaajat kävivät pelaamisen ohella myös siviilityössä. Puursivat työpäivän jälkeen illat harjoituksissa, reissasivat pitkät ja vaivalloiset pelimatkat. Ja osasivat toki tarvittaessa repiä huumoria kentällä ja sen ulkopuolellakin, ilonkin ottivat irti.

Kansainväliset pelit olivat harvinaista herkkua. Osalle pelaajista ne tarjosivat paljon ihmettelemisen aihetta. Kuten Raimo Paldanius kertoo HJK:n eurocup-reissuista: "Ne oli niitä aikoja, jolloin peli oli tärkeää, mutta matkamuistot ja nähtävyydet vielä tärkeämpiä."

Kovia tekijöitä olivat nämä maestrot. Toiset taiteilijoita, toiset työmyyriä. Osalle heistä uran jälkeen jäi jalkapallon tilalle tyhjiö. Maestro Ismail käsittelee näitäkin pelitovereitaan kunnoittavasti, kenties viittaa asiaan lyhyesti ja jättää asian kohteliaasti siihen.

Monet pelasivat ammattilaiskentillä, vielä useammat kävivät testileireillä, ja useille heistä tarjottiin vielä sopimuksiakin. Tuohon aikaan kuitenkin vielä eivät välttämättä olleet valmiita tai rohkeita lähtemään. Joidenkin osalta ulkomaisten seurojen kutsutkin unohtuivat seurapomojen pöytälaatikoihin, jopa vuosiksi. Näin mahdollisuutensa kokeilla osaamista kovemmissa ympyröissä kuivuivat kokoon. Valitettavasti.

Atik muistelee menneitä

Mielenkiintoinen ja lämmin lukukokemus kaiken kaikkiaan. Tätä kirjaa ei juuri malta käsistään laskea. Lyhyet muutaman sivun tarinat ovat iskeviä, ajalta ennen Veikkausliigaa on paljon hienoja muistoja. Atikilla on kertojan pallo hallussaan.

Ja vilahtaahan muutaman maestron kertomuksissa myös yllättäen tuttu nimi oman isäni tarinoista. KuPSin 50-60 -lukujen vaihteen pelimies, Kauko "Kake" Hakkarainen, isän opiskelukaveri Kuopion ajoilta. Hauska sattumus, vaikkei Kake itse muuten Atikin esittelemiin maestroihin lukeutunutkaan.

Kiitos joulupukki. Kiitos Atik!