Mitä välii!?!

Thomas Hitzlspergerin kaapista tulo herätti huomiota. Tähän asti valtavirrasta poikkeavan seksualisuutensa julkistaneista miesjalkapalloilijoista nimekkäin kertoi juuri Die Zeitin haastattelussa tajunneensa muutama vuosi sitten, että haluaa mieluummin asua yhdessä miehen kuin naisen kanssa. Omaa seksuaalisen identiteettinsä kanssa mies on aikansa paininut, mutta ei kuitenkaan ole pitkään aikaan epäillyt, vaan on ollut sinut sen kanssa. "Koskaan en ole itseäni hävennyt, että olen millainen olen."

Hitzlsperger pelasi juniorina Bayern Münchenissä, siirtyi sieltä 18-vuotiaana vuonna 2000 Englantiin, Valioliigan Aston Villaan, teki siellä läpimurtonsa ja nousi Saksan maajoukkueeseen 2004. Seuraavana vuonna hän siirtyi eteenpäin. Uralla Stuttgartin kapteenin nauhaa kantanut ja kauden 2006-7 mestaruuden ratkaisseen maalin laukonut, sittemmin Laziossa, West Hamissa ja Wolfsburgissa pelannut ja uransa vasta viime syksynä jatkuvien ja toistuvien loukkaantumisten vuoksi Evertonissa päättänyt "der Hammer" pelasi kaikkiaan 52 maaottelua.

Hitzlsperger on tähän asti ehdottomasti nimekkäin ulostullut jalkapalloilija. Tuskin kuitenkaan nimekkäin jalkapalloileva homo. Vielä on monta kaapissa. Saa nähdä, milloin ensimmäinen aktiivi huipulla ollessaan uskaltaa.

Aiemmin -90 -luvulla uransa jo päättänyt Justin Fashanu tunnusti olevansa homo. Joutuessaan epäillyksi ahdistelusta joutui negatiivisen julkisuuden paineessa ankaraan pyörteeseen, eikä pelätessään epäreilua oikeudenkäyntiä enää jaksanut.

Anton Hysén, 1980-90 -lukujen vaihteen Liverpool-topparin Glenn Hysénin poika, kertoi Offside-lehden haastattelussa 2011 olevansa kiinnostunut miehistä. Anton ei kuitenkaan koskaan (ollut) noussut jalkapallon huipulle. Tosimiehenä aikanaan tunnettu ja Ruotsissa erittäin suosittu isä asettui vahvasti tukemaan ulostullutta poikaansa, eikä Anton myöskään joutunut haastattelunsa jälkeen yleisön hampaisiin pelatessaan. Vuosi sitten USA:n maajoukkuemies Robbie Rogers tuli kaapista siirryttyään Championshipin Leedsistä takaisin isiensä maille.

Maskuliinisessa pukuhuoneilmastossa lentävät ajoittain alatyylin kommentit homoista ja hinteistä, brittipalloilussa "shirtlifter" -termi ei varmasti ole moneltakaan kopissa jäänyt kuulematta. Pukuhuonekommentit ajoittain vaivasivat myös Hitzlspergeriä, mutta mies kertoo olleensa sinut itsensä kanssa jo pitkän aikaa.

"Homo, homo!" -huudot kaikuvat aika ajoin kotimaisissa katsomoissa. Haukkumaterminä sitä pidetään, ja vielä hauskana. Sillä nöyryytetään vastustajan pelaajia, joskus tuomareita. Tuskin silti huutojen kohteen seksuaalisuutta epäillään, vaan tarkoitus on muuten vain halventaa. Huutajilta taitaa unohtua se, miltä se tuntuu siitä kentälläolijasta, joka joutuu elämään piilottaen ison osan itsestään, ison osan omasta identiteetistään.

Palloliitto jakaa jo näistä sakkoja. Se on paikallaan. Hetero-huudoista sakkoja ei vielä ole jaettu, niinpä ajoittain ainakin Veikkausliigakatsomoissa tätäkin huutoa on viljelty. Vähemmänhän se leimaa. Enemmistöön kuuluminen ei ole kenellekään häpeä, myötävirtaan uimisesta harvemmin rangaistaan.

Julkisivun ylläpitäminen, kulissityttöystävät, pidättäytyminen näyttäytymästä rakkaimman ystävän kanssa julkisuudessa, ovat varmasti raskasta ilmapiirissä, jossa rasvaiset vitsit lentävät. Ympäristö  Kuten Hitzlsperger totesi, ammattilaisuuteen luontevasti liitetään termit "Kampf, Leidenschaft und Siegeswille" (taistelu, intohimo ja voitontahto). Huippuja pidetään peräänantamattomina taistelijoina; ja samaan aikaan seksuaalivähemmistön edustajia vastaavasti pidetään pehmeinä ja helposti periksiantavina.

Zeit Onlinen kysyessä syyskuussa 2012 Hitzlspergeriltä nimettömänä homoudestaan kertoneen nimettömän jalkapalloilijan haastattelun jälkeen tämä arveli, ettei ehkä mene vuottakaan, ennen kuin joku nimekäs pelaaja tulee kaapista. Hieman arvio heitti.

Reilut viisitoista kuukautta myöhemmin mies itse tuli ulos. Ja ansaitsi samassa välittömästi tukea niin kanssapelaajiltaan, kuten maajoukkuetoveriltaan Lukas Podolskilta ja monelta muulta sektorilta. Aika on onneksi nyt toinen, Hitzlspergerin rohkea esiintulo sai postitiivisen vastaanoton, toisin kuin aikanaan Fashanun. Mitä väliä sillä on, kenen kanssa asuu tai aikansa viettää? Oikeasti.

Jalkapallossa muutama rohkea mies on siis jo julkisesti tunnustautunut homoksi ja uransa jälkeen alkanut elää kokonaan omana itsenään. Urheilevien naisten joukossa julkisuudessa avautuminen on jo enemmän arkipäivää, ja joillakin lajeilla, kuten koripallolla ja rugbylla on naispuolisten seksuaalisen vähemmistön edustajien keskuudessa jopa lesboleima. Vielä on kuitenkin joukkueurheilulajeja, joissa ollakseen kova jätkä on oltava äärihetero ja viljeltävä äijähuumoria homovitseineen, vaikka sisällä viiltäisi. Kuinka kauan?

Mitä väliä sillä on ja kenelle, kenen kanssa ihminen kokee olevansa kokonainen? Kunhan vain itsellä on oikeasti hyvä olla. Pelikentällä sillä ei ole mitään eroa. Mitä välii?!?