Sivut

torstai 8. joulukuuta 2016

Tuhkatkin pesästä?

Lokakuussa juhlittiin Jyväskylässä. Ykkösen kärkipaikan vallannut JJK nousi takaisin jalkapallon parrasvaloihin. Riemukas sarjavoitto ja paikka Veikkausliigassa sytyttivät jälleen jonkin aikaa vain kyteneen roihun. Juhlaa kesti hetken, kunnes tulivat isot pojat pilaamaan iloa.
Antto Tapaninen otti lukua kauden päätöskamppailussa
Jyväskylä ja JJK juhli Ykkösen mestaruutta ja nousua Veikkausliigaan lokakuun lopussa
Kolme vuotta sitten JJK sukelsi kehnon veikkausliigakauden jälkeen alas Ykköseen. Viisivuotinen taival korkeimmalla sarjatasolla päättyi ankaraan talouskurimukseen, ja seura teki olosuhteiden pakottamana linjanvedon: se päätti jatkossa panostaa omiin kasvatteihin. Muuta vaihtoehtoa ei enää ollut, rahaa oli poltettu enemmän kuin sielu sieti. Rahahanoja lyötiin kiinni ja budjettia leikattiin rajusti.

"Ette te omilla junnuilla pärjää edes Ykkösessä, suunta vie kohti Kakkosta", riekuttiin ympärillä. Toisin kuitenkin kävi. Juha Pasoja kouli nuorista keskisuomalaisista jalkapalloilijoista joukkueen, joka osoitti ulkopuolisten ennustukset vääriksi. Ensimmäisellä Ykkösen kaudella haparoitiin aluksi, mutta varmistettiin sarjapaikka hyvissä ajoin, toisella taisteltiin jo kärjen tuntumassa nousukarsintapaikasta viimeisille sarjakierroksille asti. Ja lopulta kolmas kerta toden sanoi, kettulauma oli kasvanut poikasista aikuisiksi ja hoiti homman kotiin.

JJK:n valitsema linja on saanut suitsutusta useilta eri tahoilta. Jyväskylässä tehdään oikein, kun rakennetaan oman pelaajatuotannon pohjalta ja annetaan omille kasvateille peliaikaa. Pelaajatuotannosta on hedelmiä siirtynyt eteenpäin, mutta joukkue on silti pystynyt koko ajan parantamaan.

Potku munille

Kolmen Ykkösen kauden aikana oli joukkue saanut kasvatetuksi kokeneiden Tommi Karin ja Mikko Mannisen rinnalle vahvan rungon nuorista lupaavista pelaajista. Yhtenäisellä joukkueella olisi mahdollisuus kilpailla taloudellisesti huomattavasti vahvempienkin seurojen kanssa Veikkausliigassa, jos ei nyt välttämättä aivan ylemmän puoliskon sijoituksista, niin kuitenkin varmistaa sarjapaikka hyvissä ajoin ja kasvaa taas vahvemmaksi seuraavaa kautta varten. Niin nousujohteista oli joukkueen kehitys Ykkösessä vuodesta toiseen.

Hyvältä näytti, kunnes tulivat ensimmäiset iskut. Viime kausien aikana isoon rooliin kasvaneet Saku Leppänen ja Iiro Järvinen riisuvat JJK:n paidan ja suuntaavat muualle. Leppänen kaiken lisäksi todelliseen vihollisleiriin, Ari Lahden rahamassin ylläpitämään KuPSiin. Tähän asti vahvasti ulkomaisiin voimiin nojanneen KuPSin uusi päävalmentaja Jani Honkavaara on päivittämässä joukkuetta vihdoin kotimaisempaan suuntaan.
Iiro Järvinen ja Saku Leppänen vaihtoivat maisemaa
Iiro Järvinen siirtyy puolestaan U18-maajoukkueesta tutun Jarkko Wissin hoteisiin Tampereelle, mainion kauden pelanneeseen Ilvekseen. Wiss on koonnut ryhmäänsä paljon nuoria lupaavia pelaajia, joita on itse valmentanut myös poikamaajoukkueissa.

Nuorukaiset vaihtoivat varmat isot roolit uusiin kuvioihin. Pääsevät varmasti mittaamaan omia rajojaan sarjataulukossa ennakkoon korkeammalle povattuihin joukkueisiin, ymmärrettävää kyllä. Toki toivoisi, että pääsevät myös pelaamaan paljon, etteivät olisi vain siirtyneet vaihtopenkille.


Savut silmille

Järvisen ja Leppäsen lähdön aiheuttama hämmennys oli vielä päällä, kun tuli seuraava yllätys. Tällä kertaa nuotiota kävi hämmentämässä Jyväskylän kaupunki viesteineen. Maakuntalehden uutinen pölläytti sen verran väkevät savut silmille, että oikein kunnolla kirvelee.

Harjun stadionia päivitetään ensi kesänä kesän 2018 Kalevan Kisoja varten, ja juoksuratojen sekä muiden suorituspaikkojen uusinta viekin ennakkoon kerrottua paljon kauemmin. Jalkapallo häädetään evakkoon käytännössä lähes koko kesäksi, kesäkuusta elokuun puoliväliin.
Harju menee kesällä kiinni ja remonttiin
Alunperin tuon urheilukenttäremontin piti kestää vain reilun kuukauden, ja JJK olisi viettänyt evakossa käytännössä heinäkuun. Tuolle ajalle oli Veikkausliigalle esitetty otteluohjelmaa koskeva toive vieraspeliputkesta, mutta uusi tieto stadionremontin kestosta tulikin nyt vasta sen jälkeen, kun kaikki toiveet oli pitänyt sisään jättää.

Evakkoreen kuskaaminen edestakaisin kesken kauden Harjulta ensin joko Vaajakosken vaatimattomampiin puitteisiin tai edes läheiselle Viitaniemen kentälle ja vielä remontin valmistuttua takaisin ei tunnu järkevältä. Ennemminkin kannattanee pyrkiä pystyttämään leiri ja pelipuitteet koko kaudeksi yhteen paikkaan ja pelata samalla areenalla koko kausi. Sen jälkeen sitten päivitetylle Harjulle takaisin seuraavaksi kesäksi.
Nyt Viitaniemessä luistellaan
Itse näkisin kauden mittaisen muuton juuri Viitaniemeen fiksuna ratkaisuna, mikäli vain paikalle pystytään haalimaan kaikki mahdolliset siirtokatsomot. Viitaniemeen voitaisiin saada aikaan tiivis tunnelma, sillä "Nisulan montussa" ei kentän ympärillä ole juoksuratoja. Katsojat voitaisiin tuoda aivan kentän tuntumaan. Riittävästi väkeä, niin siinähän olisi oikea hornankattila. Parin vuoden ikäisen jalkapallonurmen (lue: tekonurmi) pitäisi myös olla varsin hyvässä kunnossa.
Miksei sitten Viitaniemeen?
Jos kerran Harjulle kesän 2018 yleisurheilukarkeloihin ollaan valmiit hommaamaan siirrettäviä katsomoita kuulemani mukaan yli sadan tuhannen euron arvosta yhdeksi viikonlopuksi, luulisi nyt kesäkaudeksi voitavan satsata väliaikaisiin olosuhteisiin Veikkausliigan arvoisella tavalla. Muuten alkaa tuntua, että liikunta- ja urheilukaupungissa jalkapallo unohtuu lapsipuolen asemaan.

Tuhkatkin pesästä?

Tänään varmistui vielä uusi takaisku. Jälleen ovat rahakkaat kummisedät asialla viemässä melkeinpä tuhkatkin pesästä. Håkansin perheen rahoilla pyörivä FC Inter ja Shefki Kuqi onnistuivat houkuttelemaan Ykkösen kauden puolustajaksi valitun Niko Markkulan riveihinsä. Näin JJK:n rankkarispesialisti nosti kytkintä ja hakee lisää nostetta uralleen Turusta. Interin maksukyky päihitti kirkkaasti lähtöseuran resurssit, ja näin Markkula pääsee varmastikin nauttimaan jalkapalloilijan elämästä oikealla palkalla. Nopsajalkainen ja räiskyväluonteinen Markkula on värikkään Kuqin hankintatoivelistalla ollut jo aiemminkin. Olisiko tässä sitten "match made in heaven"?
Niko Markkula muuttaa Turkuun
Markkulan lähdön myötä JJK:n puolustuslinjan oikealle sivustalle repesi aukko. Omista riveistä löytynee kyllä laitapakin paikalle paikkaajaksi ehdokkaita, mutta se merkinnee vastaavasti siirtoa toisilta pelipaikoilta. Melkoinen palapeli on Pasojalla nyt rakennettavanaan.

Kun siirtouutisiin lisätään myös projektimiehenä JJK:lle maaleja iskenyt Gaël Etock (6 maalia 11 ottelussa), häipyy näin joukkueen riveistä neljä kovinta maalintekijää (Leppänen 8, Markkula 7, Järvinen 5 maalia). Koko joukkueen 49 maalin saldosta karisee näin samantien yli puolet (26/49).

Kovasti joudutaan tekemään töitä, että menetetyt tehot saadaan korvattua. Sarjatasoa ylempänä maalit ovat muutenkin tiukemmassa. Jäljellä olevista sopimuspelaajista kovimmat maalintekijät ovat nyt joukkueen kapteeni Tommi Kari (5) ja kauden aikana pitkään tehottomuudesta kärsinyt kärkimies Toni Tahvanainen sekä Mikko Manninen (molemmat 4 maalia). Tehoja kaivataan lisää muilta pelaajilta, ja lisäksi olisi jostain löydyttävä varma maalinsylkijä hyökkäykseen. Kotimaisten pelaajamarkkinoiden ohella tulevalla kaudella jouduttaneen nyt turvautumaan myös ulkomaan arpoihin.

Ei tarvitse ihmetellä, jos vaikka seurassa ja sen liepeillä tapahtuneiden myötä mieleen uhkaa hiipiä Lapinlahden Lintujen tuttu kysymys:




Isoja kysymyksiä

Korvaavien pelaajien etsintä pois lähteneiden tilalle on tiettävästi kiivaasti käynnissä, mutta todella kovia iskuja nuo edellä kerrotut ovat. Sarjapaikan uusiminen ensi kaudella vaikuttaa tällä hetkellä JJK:n mestaruudelta. Kaikkein tärkeintä tässä vaiheessa on kuitenkin pelipaikan varmistaminen, jotta päästään täysillä rakentamaan yhteistyösopimuksia valmiiksi ja sitä kautta hoidettua pelimerkkejä myös pelaajasopimuksia ja mahdollisia hankintoja varten.

Vaikka isot pojat kävivätkin kusemassa leirinuotioon ja näyttävät vieneen pesästä ne tuhkatkin, siellä toivottavasti vielä kunnon kipinä silti kytee. Pikkuhiljaa toivoisi kuulevansa lisää uutisia niin pelaajistosta kuin pelipaikastakin, toivottavasti tällä kertaa ne olisivat positiivisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti