Porttikielloilla ei ongelmia ratkaista

Sopivasti Sotshin olympiakisahuuman varjossa livautettiin julkisuuteen Sisäasiainministeriön mediatiedote Porttikieltotyöryhmän raportista, joka lähti lausuntokierrokselle pääasiassa sitä laatimassa olleille tahoille. Pikku-uutinen pääsi karkaamaan lähes sellaisenaan myös mediaan, mutta harvapa sitä kisojen aikaan taisi edes huomata. Media uutisoi, mutta ei ottanut kantaa.

Työryhmän haastattelemat poliisiviranomaiset ja jalkapallo- ja jääkiekkotapahtumien järjestäjät (lue: turvapäälliköt) ovat raportin mukaan liikuttavan yksimielisiä siitä, että on olemassa ehdoton tarve porttikieltojärjestelmälle, jossa häiriköt tai sellaisiksi epäillyt voitaisiin rekisteröidä ja heiltä "tarvittaessa" evätä pääsy tapahtumiin.

Erityisen surullista tässä raportissa on se, että se on laadittu varsin tarkoitushakuisesti. Tämä käy selvästi ilmi asetetuista kysymyksistä ja haastateltujen valinnasta. Ja lisäksi vertailussa muiden maiden käytäntöihin unohdetaan lähtökohtien erilaisuus. Suomessa ei useiden muiden Euroopan maiden kaltaista urheiluhuliganismiongelmaa edes esiinny. Tapahtumien yleisömäärät ovat pieniä, ja häiriöiden määrä vähäinen urheilutapahtumien lukumäärään nähden.

Soihtu palaa

Poliisin ja turvallisuuspäälliköiden perimmäinen tavoite on tietenkin aivan oikea, häiriöiden ja kaikenlaisten vaaratilanteiden ehkäisy, ja paikalla olevien turvallisuuden turvaaminen. Keinot vain ovat nyt kyseenalaisia.

Työryhmän poliisiasiantuntijan mukaan olisi "tehtävä kaikki mahdollinen sen eteen, että voitaisiin välttää tilanne, jossa esimerkiksi poliisi joutuu toimimaan urheilutilaisuudessa jo olevan joukon keskellä". Tämän logiikan perusteella olisi parasta järjestää siis urheilutilaisuus ilman sitä joukkoa, eli yleisöä. Toki tästä järjestävä taho eli seura ehkä hiukkasen kärsii, mm. taloudellisessa mielessä.

Mikä on tarpeeksi?

Kysypä poliisilta, tarvitseeko hän lisää valtuuksia ja oikeuksia henkilötietoihin ehkäistäkseen hankaluuksia ja edistääkseen turvallisuutta. Kysy turvapäälliköltä, haluaako hän lisävoimia pitääkseen järjestystä yllä. Vastaus on tietenkin ilmiselvä. He pyrkivät toki selviämään heille annetuista tehtävistä, ja jos lisäresursseja on saatavilla, ne otetaan mielellään vastaan. Mikäpä olisikaan tarpeeksi?

Joskus tulee kuitenkin vastaan reunaehtoja, jotka jarruttavat mahdollisuuksia tähän. Esimerkiksi raha, ja vaikkapa kansalaisten perusoikeudet.

Soihdut ovat ihmisjoukossa käytettyinä vaarallisia, kyllä. Esineiden heittely voi sitä olla myös. Samoin väkivaltainen käytös voi aiheuttaa vammoja tappeluun osallisille ja henkisiä traumoja silminnäkijöille. Näiden tapahtumien lukumäärä kuitenkin on vähäinen, ja vain harvoin sivulliset ovat vaarassa. Toki yksikin aiheutunut vahinko on liikaa. Esimerkiksi Norja ja Itävalta ovat jo löytäneet ratkaisuja, joilla soihdut on voitu sallia ja näin pyrotekniikka voi myös kohentaa tunnelmaa otteluissa.

Suomi-Espanja Olympiastadionilla syyskuussa 2013

Spontaanin riemun osoittaminen katsomossa johtaa joskus pikku painiin järjestyksenvalvojien kanssa. Kentälle ryntääminen ottelun kestäessä on pelkkä häiriö, tosin kiusallinen ja nolo kaikkien mielestä, eikä sillä kukaan itselleen ainakaan positiivista mainetta hanki. Ja ottelujen päätyttyä jaetut sakot rauhallisista pitch invasioneista on todettu seurojenkin taholta useimmiten aivan turhiksi.

Järjestysmiehistä otetaan mittaa

Kuitenkin, se ylivoimaisesti suurin uhka katsojaturvallisuudelle kotimaisessa urheilutapahtumassa, niin jalkapallo- ja jääkiekko-ottelussa, kuten myös yleisurheilu- tai hiihtokisoissakin, on silti muualla kuin häiriökäyttäytymisessä, jota porttikielto- ja henkilörekisterijärjestelmällä pyrittäisiin ehkäisemään.

Katsojan kannalta kompastuminen katsomon portaissa, tikun saaminen persuksiin katsomossa, suun polttaminen kuuman kahvin tai makkaran kanssa tai vastaava on se suurin turvallisuusuhka. Näiden uhkien lukumääriä Sisäasiainministeriön asettaman työryhmän raportista ei löydy. Eikä esitetyillä keinoilla taideta näihin millään pystyä.

Raportissa haetaan tukea myös Raha-automaattiyhdistyksen henkilökorttisysteemistä. Tuollainen ehkä toimii yksittäisellä kasinolla, jossa porttikielto voidaan tuomita suoraan tai asianomaisen omasta pyynnöstä. Epäilenpä kyllä vahvasti, josko yksikään huliaddikti tällaista porttikieltopyyntöä urheilutapahtumiin oma-aloitteisesti pyytäisi.

Kannattajien rekisteröintiä ja henkilökortteja ajettiin futiksessa käyttöön rautarouva-Thatcherin aikana Britanniassa, kun huliganismi saavutti yhden huippunsa 1980-luvulla. Hanke hylättiin kuitenkin pian liian järeänä toimenpiteenä varsinaisen ongelman suuruuteen nähden. Kuten Britannian korkeimman oikeuden presidentti tuolloin totesi: "pähkinää särjettiin moukarilla".

Porttikieltotyöryhmän esittämillä keinoilla ollaan hakemassa ylimitoitettuja keinoja varsin pienen ongelman ratkaisuun. Ollaan ampumassa tykillä kärpästä.

Kalliit turvajärjestelyt

Veikkausliigan nykyiset turvatoimet ovat jo melkoisen mittavat, ja hyvinkin riittävät. Jos keskiverto Veikkausliigan seura käyttää vuosittain turvajärjestelyihin arviolta 50 000-100 000 euroa, jo nykyinen Veikkausliigan turvajärjestelymitoitus syö parin tasokkaan pelaajan tai juniorivalmentajan palkan per seura. Ja Ykkösenkään turvamääräykset eivät sen keveämmät ole, Ykkösessä pelaavien seurojen osalta budjettiin tuleva lovi on suhteessa vielä suurempi. Tätäkö kuormaa pitäisi sitten vielä porttikieltorekisterein ja lisätyn valvonnan myötä lisätä?

Viime päivinä jututtamieni jalkapalloihmisten mielestä, joukossa useita merkittäviä seuratoimijoita, tässä kaavaillussa kuviossa on piirteitä villinlännenmeiningistä, varsinkin, jos porttikiellot ja rekisteritietojen kirjaaminen eivät perustu lailliseen tuomioon, kuten poliisin määräämiin sakkoihin tai tuomioistuimen ratkaisuun.

Porttikieltorekisteri poliisin lisäksi muiden käyttöön?

Raportin mukaan "lainsäädäntöön perustuvan järjestelmän haittapuolena voitaisiin pitää sitä, että ei olisi varmaa, että porttikieltohanketta lähdettäisiin ylipäätään viemään eteenpäin." Ja samaan hengenvetoon harmitellaan vielä, että järjestelmän rakentaminen veisi enemmän aikaa, ja jopa pitäisi erikseen miettiä, miten viranomaisen hallinnoiman rekisterin käyttöoikeudet voitaisiin jakaa ulkopuolisille. Tämä mutkistaisi viranomaisen asiaa.

Ei hyvä isä! Eli on suorastaan pöyristyttävää, että viranomaisten pitäisi siis tässä hankkeessa kaiken lisäksi noudattaa lakia ja vielä hetki miettiä sitä, kuinka ja ketkä saisivat rekisteriä käyttää!

Jos porttikieltojärjestelmää kaikesta huolimatta lähdetään luomaan, se pitää ilman muuta rakentaa lailliselle pohjalle, kuten Oikeusministeriön asiantuntijakin toteaa (raporttiluonnoksen s. 32). Hänenkin mielestään nykyiset järjestysvaltuudet ovat jo riittävät, eikä porttikielloillakaan pystyttäisi kaikkea ehkäisemään. Porttikielto onkin jätetty lainsäädännöstämme vähäisen käytön vuoksi tarpeettomana pois aikaa sitten.

Lakitien pitää olla itsestään selvä asia. Nykyisinhän jo pelkästään poliisin käytössä olevia rekistereitä käytetään poliisin sisällä väärin. Ja kenellepäs tuon porttikieltorekisterin kustannuksetkin tulisivat maksettaviksi? No, siihen osallistuvien lajiliittojen seuroille. Joilla rahareikiä riittää jo ennestäänkin.

Mikään yllätys ei varmasti kenellekään ole, että kysyttäessä asiaa poliisilta, se haluaa lisää toimivaltuuksia ja valvontarekistereitä uuden havaintorekisterinsä rinnalle, vaikka täällähän ne mahdolliset hulit jo epäilemättä nytkin kuitenkin ovat. Ja jo tuokin havaintorekisteri on ongelmallinen. Toisaalta, onhan se komeaa kuulua Putinin kanssa samaan kerhoon. Putin oli rekisterissä ilmeisesti syyttään, varmastikin moni muu myös.

Ei porttikieltorekistereihin pitäisi joutua ilman tuomiota, eikä porttikieltoa tulisi määrätä ilman selkeätä perustetta. Syyttömiä ei pidä tuomita, kuten joku on joskus todennut. Vaikka vahvakin epäilys olisi, pelkästään sen perusteella toimittaessa päädytään mielivaltaan. Kollektiiviset summamutikassa tehdyt katsomostapoistot, joiden kohteeksi joutuu myös sivullisia, eivät ole harvinaisia. Toisinaan syyttömät joutuvat myös jatkotoimien kohteeksi, ja asian oikaisu voi kestää hyvinkin kauan. Tällainen touhu ei ole länsimaisen oikeusvaltion mukaista toimintaa.

Poliisin ylilyönti Suomi-Moldova -ottelussa 2011

Järjestyksenvalvojien valtuudet riittävät jo nyt järjestyksenpitoon ja tilaisuuksiin pääsyn rajoittamiseen, näitä vain ei nykyisinkään osata riittävästi käyttää, vaan osaamisessa on puutteita. Kuten sekä poliisin että järkkäreiden asenteessa ajoittain. Ja metsähän vastaa niin kuin sinne huudetaan.

Kysykää myös kannattajilta

Vaikka tuhmia välillä puhuvat ja tunteella jalkapalloa elävätkin, eivät jalkapallokannattajat sentään yksiä perkeleitä ole. Joskus läikkyy yli, mutta siitä huolimatta melkein ihmisiä. Kuten melkeinpä Suomen pahamaineisimpina pidetyt FC Lahden kannattajat Teppo Airaksisen dokumentissa Jalkapallomaa (2013).

Mihin jäi vuoropuhelu ja positiivisten ratkaisujen etsintä, jos ongelmia kerran on? Vuoropuhelua ei näköjään haluta käydä, vaan ajaa porttikieltosysteemiä kuin käärmettä pyssyyn.

Työryhmän raporttiluonnokseen lausuntoa pyydetään kuluvan helmikuun loppuun mennessä vain viranomaisilta ja urheilun keskusjärjestöiltä. Mihin tässä kuviossa ja selvityksessä unohtuivat asiakkaat, ne tapahtumiin osallistuvat ja lippunsa maksavat kannattajat? Kannattajat, joilla on mahdollisuus keskuudessaan pistää häiriköitä ruotuun omalla tavallaan, ja joiden kanssa yhteistyössä toimien myös viranomaiset ja turvapäälliköt voivat helpottaa omaa työtään.

Vai jäävätkö kannattajat sittenkään paitsioon? Sosiaalisessa mediassa he ovat jo heränneet aiheeseen ja heidän ääntään kuullaan varmasti vastakin.