Sivut

tiistai 30. elokuuta 2016

Futis, sauna, safka ja ääniraita

On taasen vietetty juhlahetki. Perinteinen elokuun kaverifutis vedettiin tällä kertaa Ogelissa viime lauantaina. Näyttämöksi oli Manakerimme buukannut tänä vuonna Oulunkylän urheilupuiston ykkösareenan, paikallisen Gnistanin kotikentän, joka nykyisin tottelee nimeä Mustapekka-areena.

Areenan tekonurmi on parhaat päivänsä jo nähnyt. Pelaajista samaa ei vielä kannata sanoa - vaikka nykypallot ovatkin entisten aikojen pelivälineitä huomattavasti nopeampia ja hankalampia hallita, on kokemuksen myötä pelikäsitys ja ajatus ehkä jopa kehittynyt entisestään. Pallo kulki, vaikka miehet välillä jäivätkin vähän jälkeen. Kentällä nähtiin toistuvasti upeita teknisiä ja pelitaktisia suorituksia, kuten tapana näissä huippuotteluissa on.

Parinkymmenen asteen lämpö ja auringonpaiste lähes pilvettömältä taivaalta muualla Suomessa käynnistyneen Rauli-myrskyn sijaan tarjosivat lähes ihanteelliset olosuhteet ennakkopeloista huolimatta. Mikäs siinä oli pelatessa.
Keskitys maalille lähdössä (Kuva: Pertsa)
Maalivahdit venyivät upeisiin pelastuksiin jo alkulämmittelystä lähtien
Aurinkoinen sää tervehti pariakymmentä paikalle päätynyttä, kaveriporukka oli jälleen koossa, kuten niin usein jo viime vuosituhannelta alkaen. Matkan varrella ovat erinäiset vammat ja kulumat karsineet joukosta muutaman, mutta ilahduttavasti pari uutta tulokastakin nähtiin.

Ryhmä kokoontuu vuosittain yhteen niin tähän futistapahtumaan kuin talvisin tossulätkäänkin. Osallistujat luonnollisesti ovat pääosin pääkaupunkiseudulta, mutta kun kutsu käy, liikkeelle lähdetään Poria, Hämeenlinnaa, Jyväskylääkin myöten. Tätä ei kannata missata, jos suinkin jalka kulkee.
"Levitetään laitaan!" (Kuva: Pertsa)
Tämä laukaus päätyi veräjänvartijan syliin (Kuva: Pertsa)
Pallo liikkui tuulessa jo itsestäänkin, mutta kokeneiden pelimiesten toimesta se sai reilusti lisävauhtia. Mustapekka-areenan jo kovaksi kulunut tekonurmi on nopea ja vaativa alusta, mutta fiksut pelaajat antoivat pelivälineen tehdä suurimman osan työstä, kuten pitääkin. Puolentoista tunnin sessio nosti silti hien pintaan. Kunto kesti, ja pahemmilta vammoilta vältyttiin - yksi lievä polven vääntyminen ja kirjoittajan kiristynyt takareisi jäivät ainoiksi varsinaisiksi takaiskuiksi, niiden päästettyjen maalien ohella.
Tältä valitettavan tutulta näyltä vältyttiin tällä kertaa (arkistokuva)
Ottelun erikoisuus oli erotuomarina toimineen Manakerin vapaapotkuvihellys kentän reunalla peliä seuranneen katsojan käsivirheestä. Suuremmiltakin foorumeilta tutuksi tullut vapaapotkuvaahto pääsi näin käyttöön. Tuomitusta vapaapotkusta Coutinho-paitaan sonnustautunut pelimies laukoikin esikuvan mukaisesti komean maalin suoraan ohi hieman väärin sijoitetun muurin.

Mukavanmittaisen pelirupeaman ja paikallevaivautuneen pelimiehen kiertopalkinnon jaon jälkeen saunan löylyihin, ja sitten maistuikin jo palauttava pizza-ateria Valioliigamatsin kera.
Kiertopalkinto löytyi jälleen Manakerin kassista
Perinteinen ääniraita

Perinteitä pidettiin kunniassa myös bloggaajan työstämän ääniraidan muodossa. Tälläkin kertaa omista arkistoista ja monista muista lähteistä koostui päivän ja illan menoihin cd-soundtrack.

Tämän(kin)kertaiseen koosteeseen täytyy itsekin olla ihan tyytyväinen - aimo pläjäys iltapäivän teeman mukaista musiikkia. Jaetaan tässä nyt biisilista myös heille, jotka eivät olleet paikalla - sekä teille, joita ei mukaan edes kutsuttu.

Soittolistan linkit vievät pääasiassa YouTubeen, osa linkeistä vaatii tunnuksia ja kirjautumista Spotifyn puolelle. YouTube-linkkien päästä löytyvät versiot eivät aina vastaa cd:lle päätyneitä versioita, mutta antavat toki kohtuullisen kuvan kyseisistä kappaleista.

Ami Aspelund: Syöttö mulla - pallo sulla (Spotify)
Matti: Hulinaa
Moogetmoogs: Vasen pakki
Eric Idle & Neil Innes: Football
Kasabian: Club Foot
Clement Bushay Set: Football Reggae
Bandabardò: Mojito F.C.
The Joe Jordanaires: Frank Worthington
Nacka Skoglund: Vi hänger med
Amy MacDonald: Footballer's Wife
The Badgers: Glenn Hoddle's Ghost
Chonkinfeckle: I'm From Wigan, Me!
Darren Vallier: Bloody Football
Ivor Cutler & Linda Hirst: Pass The Ball, Jim (Spotify)
Die Toten Hosen: Long Way From Liverpool
elephants and castles: Fashanu
Alejandro Zuleta: Maradona
Inacio Zatz: Santos Football Club Lonely Band
Mek Pek og Habbasutterne: Frispark (Spotify)
Mini All Stars: Le Football (Spotify)
Vandaalit: Sporttipoika
Vier Brillen: Zinedine Zidane
Heikki Kinnunen: Koparit korjaa potin
Saunakaverit: Missä Mursuseni on

Joku musiikkitoimittaja Ylellä väitti joskus lähetyksessään suureen ääneen, ettei futiksen tiimoilta ole juuri kunnon biisejä tehty. No, itse olen vankasti eri mieltä. Vaikka vain osa näistä on ihan helmiä, osa todella ilmiömäisiä huteja, on matkan varrella yli kymmenen vuoden aikana tehtyihin kokoelmiin kertynyt ihan riittävästi osumia vaikka millaiseen sessioon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti