No, vaihtaisitko sitten?

On tuskaa odottaa seuraavaa ottelukierrosta, on tuskaa seurata pelejä, mutta mistään hinnasta ei voi jättää katsomatta. Katsomossa seisominen on sietämätöntä, istuallaan pelin seuraaminen täysin mahdotonta.

Koko loppukausi on sietämätöntä aikaa - kuten englanniksi sanotaan "squeaky bum time". Koko yli puolen vuoden mittainen ajanjakso huipentuu äärimmäisen jännittävästi. Tätä tilattiin, ja nyt sitä saa, mitä tilaa.

Tätä on nyt julki- ja ääneenkannattajan elämä - arki on kuin paitsioansa, vain tauko ennen seuraavaa matsia - ja vaikka pelipäivä, kuten sanotaan, on juhlapäivä, on juhlasta vaikea nauttia. Ilmankaan ei voi silti olla.

Ykkösen kautta on jäljellä eilisen sunnuntain jälkeen enää kolme kierrosta, ja kun kannattajan oma joukkue, tässä tapauksessa JJK, paahtaa sarjakärjessä kärkkyen nousua Veikkausliigaan, on vaikea pitää mopon keulaa maassa. Täysi luotto omiin. Ja samaan aikaan takaraivossa on koko ajan pieni pelko. No, totta puhuen, ei ihan pienikään.

Tommi Kari - kapteeni johtaa joukkojaan edestä

Sunnuntai-iltapäivän matka kohti Poria täynnä pelonsekaista odotusta. Sietämätön jännitys päällä, Pori on aina ollut Kettupaidoille erittäin paha paikka, FC Jazz vaikea ja ikävä vastustaja. Vaikka sarjataulukossa joukkueiden väliin mahtuvat kaikki muut Ykkösen joukkueet, ei Jani Uotisen valmentama joukkue ole antanut periksi, vaikka putoamispeikko jo kaksin käsin joukkuetta Kakkoseen vetää.

Tauko Tampereen kupeessa, hätäinen käynti miestenhuoneessa, jossa viereisellä kusilaarilla samanaikaisesti asioimassa suomalaisen jääkiekon Duncan Ferguson, Jarkko Ruutu. Ei, en kurkkinut, keskityin omaan suoritukseeni ja yritin pitää ajatukset koossa.

Perillä Porissa hyvissä ajoin, sää on kesäisen lämmin, Ikuisen tuulen stadionilla lähes helle, untuvatakin sisällä ainakin. Pitkää odotusta, ja vihdoin, ottelu pääsee käyntiin.

Jo alkuvihellyksestä alkaen sydän käy lähes maksimisykkeellä, lyö tiheästi, jättää välillä muutaman lyönnin kokonaan väliin. Tämä on tätä. Tuskaa, kidutusta, herkkua. Tämä on elämää.

Mäkelä tarjoaa nuuskaa

Alku on JJK:n. Se vyöryttää ensimmäiset kymmenen minuuttia tauotta ja prässää ylhäältä asti tilan pois. Mutta kun kotijoukkue Jazz vihdoin pääsee hyökkäämään, sen erikoistilanteet ovat tuttuun tapaan vaarallisia.

Jo alkuhetkillä Samu Suoraniemi ahdistelemassa FC Jazzin maalia

Tuttu pahantekijä, aina vaarallinen Samu-Petteri Mäkelä tarjoilee jälleen kerran nuuskaa JJK:lle, antaa vaarallisen kulmapotkun, jonka Daniel Sanchez sivaltaa suoraan volleystä voimalla maaliin.

Mäkelä ja Jazzin maalintekijä Daniel Sanchez punovat juoniaan

Kotijoukkue ottaa pelistä vauhtia pois ja JJK hermoilee. Helpoissakin paikoissa virhesyöttöjä, ja jopa takuuvarma topparipari hätäilee taaksepäinsyötöissä maalivahti Ville Viljalalle toistuvasti. Turhia kulmapotkuja, jotka ovat aina vaarallisia, kun Mäkelä pääsee niitä vasurillaan antamaan.

Samu-Petteri Mäkelä antoi taas JJK:lle nuuskaa

Jälleen kerran kulmapotkutilanteessa väenpaljoutta JJK:n maalilla

Toista maalia isännät eivät kuitenkaan saa, vaan verkko heiluu ennen taukoa kotijoukkueen päädyssä. Työjuhta Samu Suoraniemi prässää pallon pois, etenee ja keskittää maalin eteen, josta se pistetään maaliin. Ja asialla tutusti Saku Leppänen, keskikentän pohjapelaaja, joka tekee jo kauden kahdeksannen maalinsa. Pukukoppimaali, jonka merkitys on suuri.

Toisella jaksolla JJK ottaa pelin haltuunsa ja vyöryttää hyökkäyksiään kohti Jazzin maalia. Kapellimestareina toimivat Suoraniemi ja Tommi Kari, joka testaa Lauri Pirhosta Jazzin maalilla toistuvasti. Avausjaksolla Karin kulmapotkut olivat vaisuja, mutta toisella puoliskolla ne alkavat löytää osoitettaan. Lähes suoraan maaliin. Kertaalleen perille astikin, mutta erotuomari näkee tilanteessa rikkeen, eikä hyväksy. Lopulta vastahyökkäyksestä Kari kuitenkin onnistuu ja runnoo pallon perille asti.

Tommi Karin kulmapotku painuu suoraan maaliin - maalivahdin häirinnän vuoksi ei hyväksytä

Viimeisen vartin kotijoukkue puolestaan jahtaa tasoitusta hirvittävällä raivolla, mutta ei vaan keväiseen tapaan onnistu. Pisteet matkaavat Jyväskylään, Jazz näyttää matkaavan Kakkoseen, ja JJK on vahvin ehdokas Veikkausliigaan. Yksi este ohitettu, vielä kolme jäljellä.

Kahden maalisyötön Suoraniemi pelasi hienon ottelun

Samanaikaisesti päättyvät JJK:n pahimpien kilpakumppanien ottelut: sekä TPS että AC Oulu ovat jääneet tasapeleihin, ja joukkueen asema kärjessä vankkenee. Pieni helpotuksen huokaus.

Ajatukset pyörivät ympyrää

Keväällä kotimatka Porista oli pitkä. Nyt se on pimeydestä huolimatta paljon lyhyempi ja helpompi. Silti sisällä kiehuu. Jännittävä peli takana, uuden odotus edessä. Ajatukset sekavia.

Paluumatkalla osumme tamperelaisen huolto- ja ravitsemusaseman tiloihin yhtaikaa Valkeakoskelta palaavan AC Oulun joukkueen kanssa. Apeilta näyttävät, hukkasivat Hakalle pisteitä ja samalla asemiaan nousutaistossa.

Satun toteamaan miestenhuoneessa oululaisten päävalmentaja Rauno Ojaselle, että kyllähän henkisesti helpompaa olisi, jos oma joukkue tässä vaiheessa olisi turvallisesti keskikastissa, paineettomassa tilassa. Ei kiihkeitä odotuksia noususta, ei pelkoa putoamisesta. "No, vaihtaisitko sitten?", kysyy Ojanen. En helvetissä vaihtaisi!

Kohta Ojanen kuittaa: "Kai täältäkin samppanjaa jostain löytyy." Psyykkaa jo meitä kannattajia. Ei nyt, parempi odottaa ja pitää ne vaan piilossa. Hyvänolon tunne pysyköön poissa, kidutetaan vielä itseä.

Ennenkin on viimeisillä kierroksilla nähty sellaisia muutoksia, ettei parane vielä hakea kuohujuomia, vaan pitää ne siellä myymälöiden hyllyllä. Nyt on mentävä kierros kerrallaan. Ei voi leijua, eikä pystykään.

Kapteeni ja joukkue kiittävät Poriin matkustaneita kannattajiaan

Seuraavaan matsiin on vielä melkein viikko. Ja sen jälkeen kiduttavaa odotusta sitä seuraavaan melkein kaksi. Eikä se lopu vielä sittenkään. Sitten lopulta, kukaties...

Pahempaakin varmasti voi vielä olla. En halua edes kuvitella sitä myllerrystä, jota kokee pelaaja, joka ei itse pysty osallistumaan tapahtumiin kentällä. Tämäkin on jo lähes ylivoimaista.

Ensi sunnuntaina mennään taas. Sitä ennen pitkää odotusta. Niin sietämätöntä, samalla niin ihanaa. Voiko hienompaa olla?